lauantai 28. maaliskuuta 2015

Haaste

Nyt mutkin on haastettu tälläiseen kysymyshaasteeseen, joka on kiertänyt blogeissa jo kauan. Ideana on vastata haastajan keksimiin 11 kysymykseen, keksiä itse uudet kysymykset ja laittaa haaste eteenpäin.  Haasteen ansiosta päädyin myös selaamaan vanhoja kuvia koneelta ja postaukseen päätyikin kuvia kesiltä 2012 ja 2013.


1. Unelma loma
Mietin tähän vastausta kauan enkä ole edelleenkään varma mitä tähän vastaisin. Lomalla haluaisin rauhoittua, mutta ehdottomasti kokea jotain uutta, jota voisi muistella vielä kauan. Lähtisin johonkin aivan uuteen paikkaan, jossa olisi paljon nähtävää ja tekemistä. Mahtavat maisemat luonnon läheisyydessä kuulostaisi myös hyvältä. Ja tietenkin kamera mukana!

2. Lempi ruoka
Itsetehty kanasalaatti eli salaatti, jossa on paljon hedelmiä, mutta ei salaatinlehtiä, fetaa tai salaatinkastiketta.


3. Jos sulla olisi 1000 euroa ja se pitäisi käyttää viikossa, mihin käyttäisit?
Lähtisin varmaankin reissuun Eurooppaan. Joku uusi maa ois kiva käydä, vaikka Itävalta tai Islanti, mutta interrail ympäri Eurooppaa ei myöskään kuulostais mun korvaan yhtään huonolta idealta!

4. Minkälaisista blogeista tykkäät?
Seuraan paljon erilaisia blogeja, enimmäkseen valokuvaus, matkailu ja lifestyle blogeja. Yleensä selkeä ulkoasu ja hyvälaatuiset kuvat saa mun mielenkiinnon heräämään. Kuitenkin täytyy löytyä joku selkeä mikä erottaa muista blogeista, esim. kuvat tai omalaatuinen kirjoitustyyli. 



5. Harrastuksia?
Harrastan valokuvausta, lenkkeilyä koiramme Nemon kanssa, virkkausta ja ryhmäliikuntoja (bodybalance ja bodystep). Vapaa-ajalla saatan myös innostua leipomaan. Tulevaisuudessa olisi tarkoitus aloittaa myös agility. 

6. Lempi aineesi koulussa?
En osaa päättää vaan yhtä! Tykkään varmaan eniten matikan ja saksan tunneista, mutta kuvis, maantiede, psykologia, liikunta ja kemia löytyy myös suosikeista. 


7. Paras muisto lapsuudestasi?
Ehdottomasti vaikein kysymys! Parhaiten tulee varmaankin mieleen, kun oltiin vanhempien kanssa lapissa vaeltamassa jonakin juhannuksena. Oltiin yötä autiotuvassa tunturissa ja katseltiin yöllä keskiyönaurinkoa. Käveltiin silloin kahden päivän aikana n.30 km. Voisin lähteä mielellelläni uudelleenkin!

8. Mitä teette yleensä kavereiden kanssa?
Ei yleensä tehdä mitään erityisempää, vietetään aikaa yhdessä ja nauretaan. Joskus saatetaan lähteä lenkille, syömään tai vaikka kuvaamaan. Tehdään juuri sitä mitä milloinkin tulee mieleen. 


9. Tykkäätkö sisustaa?
Ehdottomasti kyllä! Omaan huoneeseenkin pienten muutosten tekeminen on aina jotenkin piristävää ja miksi ei vähän suurempienkin. Asioiden suunnittelu ja värien yhdistely on mun mielestä ainakin tosi hauskaa puuhaa. Odotankin innolla jo ensi jaksoa, kun pääsen suunnittelemaan omaa unelmakotia kuviksen tunneilla.

10. Lempi vaatteet?
Mustat farkut ja neule.



11. Mihin maahan haluaisit mennä seuraavaksi?
Tähän mulla ois vaikka kuinka monta paikkaa mihin voisin lähteä vaikka heti. Haluaisin ehdottomasti käydä Japanissa (Tokiossa studio Ghibli -museossa), Australiassa, Kiinassa, Uudessa-Seelannissa, Islannissa, Yhdysvalloissa ja kierrellä Euroopassakin. Seuraava reissu suunnataan kuitenkin Saksaan!


Kysymykset:
Mitä uutta kieltä haluaisit oppia puhumaan?
Missä maissa olet käynyt?
Lempiherkku?
Mistä vuodenajasta pidät eniten?
 Paras muisto viimekesältä?
Paras tapa viettää viikonloppua?
Millä kolmella sanalla kuvailisit itseäsi?
Mikä tekee sinut onnelliseksi?
Mihin käyttäisit ylimääräiset tunnit, jos saisit sellaisia?
Mikä on lempi sarjasi ja elokuvasi?
Mitä suunnitelmia sinulla on kesäksi?


Haastan:

Sadun, Joie De Vivre
Pauliinan, Kiss the rain
Marian, By Maria
Nooran, Beaw

2 kommenttia: